TARINAN ALKU

Kun isä on myyntiedustaja ja poika kauppaoppilaitoksesta valmistunut, äiti seurakunnan lastenohjaaja, tytär kotitalousteknikko ja vävy lihamestari, ei heti ensimmäisenä tulisi mieleen, että kyseinen viisikko perustaisi leipomon. Virtasen perheelle kävi kuitenkin juuri näin.

Mikko Virtanen toimi Raision myyntiedustajana Pirkanmaan ja Jyväskylän seudulla 1960-luvun alkupuolelta lähtien. Näiden kahdenkymmenen vuoden aikana maakuntien leipurit ja kauppiaat tulivat Virtaselle hyvin tutuiksi. Yksi heistä oli Eklundin leipomon Kalevi Eklund, joka pyöritti leipomoaan Tampereen Hakametsän kaupunginosassa, Aarikkalankadulla.  Erään kerran, kun Virtanen oli tavallisella käynnillään Eklundin leipomossa, Kalevi Eklund teki odottamattoman tarjouksen.

• Kalevi Eklund kertoi, että he – kolme sisarusta – alkoivat jo väsyä leipomon pyörittämiseen eikä toiminnalle ollut löytynyt suvusta jatkajaa, joten Eklund kauppasi yritystä minulle. Minä olin kai tämmöisenä lörpöttelevänä veikkona jäänyt jotenkin hänelle mieleen, muistelee Mikko Virtanen.

Virtanen lupasi harkita tarjousta. Kun miettimisaika venähti lähes pariksi vuodeksi, Eklund patisti vastaamaan, että otatteko vai tarjotaanko muille. Niinpä Virtasella pidettiin kotikokous joulukuussa 1981.

• Kyllähän se homma siinä rupesi kiinnostamaan. Eihän sitä tiedä tuleeko siitä mitään, jos ei yritä, toteaa Mikko Virtanen.

KÄDET KYYNÄRPÄITÄ MYÖTEN TAIKINAAN

Hyppyä tuntemattomaan puolsi monikin seikka. Virtasia olisi alusta pitäen peräti viisi, mikä olisi selkeä etu. Oman väen kanssa voisi joustaa ja venyä yrityksen tarpeiden mukaan, ja kun jokainen osasi jotakin, olisi moniulotteisuudesta varmasti jotakin hyötyä. Kynnystä madaltava tekijä oli myös Mikko Virtasen pitkäaikaiset ja hyvät suhteet kauppaan ja teollisuuteen. Mutta ennen kaikkea takana olisi koko Eklundin leipomon historia, tuotteet, tekijät, kiinteistö ja välineet. Eklundin tarjoukseen annettiin siis ponteva kyllä-vastaus.

• Lopulta kaikki kävi nopeasti ja meni hyvin. Vappuna 1982 astuttiin tähän jauhopölyyn. Ensiksi meidät opastettiin käyttämään koneita, sitten ryhdyttiinkin kääntämään reseptejä nykykielelle. Kaikki ohjeethan olivat sitä mallia, että kourallinen tätä ja äyskärillinen tuota, hymyilee Mikko Virtanen.

Mikko Virtanen kiittelee Kalevi Eklundia ja koko Eklundin leipomon senaikaista henkilöstöä, jotka jatkoivat Virtasen perheen alaisuudessa vanhoina työntekijöinä, perehdyttäen Virtaset talon tuotteisiin ja työskentelytapoihin. Ilman tätä tukea alku olisi ollut Virtasille huomattavasti haastavampaa. Myös Eklundin leipomon tarina ja pitkät perinteet antoivat uskoa ja tukea uusille yrittäjille.

EKLUNDIN LEIPOMON HISTORIA LYHYESTI

Eklundin leipomon perustivat vuonna 1904 Aino Maria ja Kustaa Eklund. Pojanpoika Kalevi Eklund muistelee:

• Mummu sai kipinän leipomotouhuun, kun hänen siskonsa Anna piti siinä naapurissa Lahtisen leipomoa. Aarikkalankatu oli siihen aikaan harvaan asuttu, varmaan kymmenkunta taloa siellä oli. Niistäkin joka toinen oli leipomo.

Aino Maria Eklund aloitti leipomotoiminnan Aarikkalankadun keittiössään. Puoliso Kustaa kuskasi hevoskärryillä leivät torille myytäviksi, kesäisin Mustaanlahteen ja talvisin Pyynikintorille. Torille vietiin aina kerralla kuormallinen leipää eli monta arinallista. Leipä kävi hyvin kaupaksi, sillä pitkää päivää tehtaissa tekevät naiset eivät enää ehtineet leipoa kotona. Torimyyntiä jatkettiin sotavuosiin asti, jolloin leivänmyynti siirtyi pieniin korttelikauppoihin. Niitä oli siihen aikaan runsaasti, joka korttelissa yksi, parhaissa kaksi.

Leivän leipomisen jatkuvuus oli taattu, kun Eklundien aikuiseksi varttunut poika, hänkin Kustaa nimeltään, sai rinnalleen Vieno-vaimon. He saivat kolme lasta: pikku-Kustaaksikin kutsuttu Kalevi sekä Antti ja Eila. Perheleipuruus sai myöhemmin lisää painoa, kun Kalevin ja Antin vaimot liittyivät Eklundien leipurisukuun. Vuosien varrella vierastakin väkeä saatiin töihin niin, että enimmillään Eklundilla työskenteli yli kaksikymmentä henkeä. Pula-aika ja sotavuodet aiheuttivat leipureille vaikeuksia. Kalevi Eklund muistelee:

• Oli semmoisia päiviä, ettei voinut tehdä mitään, kun ei ollut jauhoja. Jos jauhoja sattui olemaan, ei aina ollut halkoja, joilla olisi uunin lämmittänyt.

Aika ajoi hevoskärryistä melko nopeasti ohi. Eklundeille hankittiin Pispalasta löytyneen terävänokkaisen Internationalin seuraksi lisää autoja ja vanhan ajan leivinuuni vaihdettiin ensin kiviarina- ja sittemmin verkkoarinauuniin. Leipomorakennusta laajennettiin useampaan otteeseen, mutta leivän leipomisesta käsin pidettiin kiinni.

• Äitini olisi halunnut kokeilla kaikenlaista ja laajentaa myyntiä kauemmaksikin. Minä tuumasin, että kyllä ne leivät täytyy saada täällä Tampereella kaupaksi. Ei niitä kannata pitkälle kuljetella. Laajentaminen olisi tuonut uusia haasteita muun muassa kuljetukseen, sanoo Kalevi Eklund.

Pitkän päivätyön – tai tarkemmin ottaen yötyön – tehnyt Eklund sanoo luopuneensa leipomon pitämisestä hyvillä mielin. Kalevi Eklundin mielestä Eklundin leipomon leipäperinteet ovat säilyneet Mikon leivän ja Virtasen perheen käsissä kauniisti.

Virtaset halusivat säilyttää Eklundin perinteet ja tuotteet, mutta nimi haluttiin vaihtaa uusien yrittäjien mukaiseksi. Niinpä Eklundin leipomosta tuli Mikon Leipä. Leipä lähti Virtasten leipomosta maailmalle autoissa, joiden kyljessä luki ”Eklundin leipomosta Mikon leipää”. Nimi tuli tällä tavalla kätevästi tutuksi tamperelaisille kuluttajille. Virtaset toimivat Eklundin tiloissa vuokralla, mutta haikailivat omien isompien tilojen perään. Aarikkalankadulla ja Hakametsässä mahdollisuutta lisärakentamiseen ei kuitenkaan ollut. Tontit olivat pieniä ja lisäksi kaupunki oli lohkaissut kaikista kadun tonteista osan puistoalueeksi. Tilaisuus laajentamiseen koitti kuitenkin pian.

MUUTTO OMIIN UUSIIN TILOIHIN

Mahdollisuus laajentamiseen koitti vihdoin, kun Tampereen kaupungilta tuli myyntiin hehtaarin tontti Atalan kaupunginosasta. Tontti oli alun perin Säästöpankin varaama, jota pankki ei lopulta tarvinnutkaan. Niinpä Virtaset lähtivät neuvottelemaan tontista ja sen rakennusoikeudesta kaupungin kanssa. Tontti ostettiin vuonna 1987 ja sille nousi Mikon Leivän oma kahvila-myymälä, joka avattiin Mikon päivänä vuonna 1989. Parin ensimmäisen vuoden ajan leivät ja pullat toimitettiin myymälään Aarikkalankadulta, kunnes vuonna 1992 tuotanto siirrettiin vastavalmistuneisiin uusiin leipomotiloihin. Kahvilan kylkeen rakennettu leipomo edusti uutta ajattelua, sillä suunnittelussa olivat alusta pitäen mukana elintarvike- ja työterveysviranomaiset. Rakennus suunniteltiin nimenomaan leipomokäyttöön ja suunnittelussa otettiin huomioon leipomolle tyypilliset haasteet esimerkiksi jauhopöly ja melu. Saumaton yhteistyö synnytti tehokkaan työtilan, jossa ei tarvinnut ottaa turhia askeleita, kun työpisteiden sijainti oli suunniteltu huolella ja lisäksi korkeat tilat minimoivat mahdolliset pöly- ja meluhaitat.

Mikon Leipä oli ensimmäisiä Atalan yrityksiä. Leipomon viereinen tie oli soratie, ja maaseutumaiseen ympäristöön alkoi vasta nousta asuinrakennuksia. Palveluja alueella ei juuri ollut, vaan Mikon Leipä oli pitkään lähestulkoon ainoa paikka, josta alueen asukkaat saattoivat hakea leivän lisäksi myös muita peruselintarvikkeita. Alkuun Mikon Leipä pitikin myymälänsä ovet auki seitsemänä päivänä viikossa, jotta atalalaiset pysyisivät leivän lisäksi maidossa ja makkarassa.

• Meille Atala tuntui heti omalta, oikealta paikalta. Olemme sitten kasvaneet Atalan mukana. Voi sanoa, että rakentuva Atala uskoi meihin ja me siihen, luonnehtii Timo Virtanen, Mikko Virtasen poika.

Tytär Maarit Lehtimäki sanookin ”rakentaneensa oman talonsa lisäksi myös monta muuta omakotitaloa”, sillä omakotirakentajien onnistumiset ja vastoinkäymiset kuultiin tuoreeltaan rakentajien käydessä tauoillaan Mikon Leivässä. Alueen yrityksille leipomosta muodostui pullapankki ja suhteet Atalan yrityksiin ovat olleet kaiken aikaa tiiviit ja välittömät.

Liisa Virtaselle lapset ja kirkko olivat erityisen lähellä sydäntä. Niinpä Atalan lapset ovat tiuhaan vierailleet Mikon Leivässä. Päiväkoti, kerho- ja koululaisryhmät ovat tuttuja ja tervetulleita vierailijoita leipomossa. Leipäperinteiden siirtäminen nuoremman sukupolven tietoisuuteen on Mikon Leivässä koettu tärkeäksi. Moni leipomossa vieraillut koululainen on myöhemmin päätynyt leipomolle kesätöihin, ja muualle muuttaneet entiset kesätyöläiset piipahtavat mielellään kertomassa kuulumisia. Yhteisöllisyyden periaate näkyy myös yhteistyönä Aitolahden seurakunnan kanssa.

LEIPÄÄ TUOREENA JA PERINTEISIMMILLÄÄN

• Meillä eletään niin sanotusti kädestä suuhun tuotannon kanssa. Tämän päivän tuotanto tehdään eilisen iltapäivän tilausten perusteella. Leivän leipominen aloitetaan aina aamulla siitä, että vesi ja jauhot sekoitetaan keskenään. Emme käytä ruokaleivissämme puolivalmisteita tai pakasteita, korostaa Timo Virtanen.
• Monesti asiakkaat kysyvät myymälämme leipähyllyn ääressä, mikä näistä on tuoretta. Me voimme ylpeänä ja täydestä sydämestämme vastata, että kaikki on, vahvistaa Maarit Lehtimäki.

Suurin osa Mikon Leivän leivistä tehdään ilman lisäaineita, perinteisillä resepteillä ja leivotaan käsin. Tällaisia leipiä ovat muun muassa perinteinen perunalimppu, jonka tekoon käytetään aitoa perunaa sekä perinteinen kiviarinauunissa paistettu perunarieska. Parhaiten Mikon Leipä tunnetaan kuitenkin perinteiseen hapanjuureen tehdystä, lisäaineettomasta ja leivinhiivattomasta, täysjyvärukiisesta ruisleivästä ja -limpuista. Ne ovat herättäneet myös ansaittua huomiota: Mikon Leivän ruisleipä päätyi erään lääkärilehden sivuille suoranaisena terveystuotteena. Jutun kirjoittanut toimittaja oli nimittäin kokenut saaneensa avun sitkeään vatsatulehdukseensa nimenomaan Mikon Leivän ruisleivästä. Pian jutun ilmestymisen jälkeen puhelimet alkoivat soida. Leipää toimitettiinkin aina Pelloa myöten. Kohu laantui ajan mittaan, mutta ruisleipä on pitänyt muhevan pintansa Mikon Leivän suosituimpana leipänä.

• Se oli aika vilskettä! Muistan eräänkin asiakkaan, jolle toimitimme viikoittain kymmenkunta ruisleipää Pohjanmaalle, postilähetyksenä. Ja onhan meillä nykyisin ulkomaanvientiäkin, kun eräs äiti lähettelee pojalleen Yhdysvaltoihin meidän ruisleipää, naurahtaa Maarit Lehtimäki.

YHTEINEN LEIPÄMME

Leipomoalalla on tunnetusti uskollisia työntekijöitä. Kerran alalle eksynyt ja tiettyyn leipomoon asettunut työntekijä yleensä pysyy työpaikassaan, näin Mikon Leivässäkin. Eklundilla työskennelleet leipurit siirtyivät Virtasen perheen alaisuuteen vanhoina työntekijöinä.

• Täällä kaikki tuntevat toisensa perheitä myöten. Yhdessä eletään arkea, työtä tehden. On totuttu siihen, että ilot ja surut jaetaan porukalla, Maarit Lehtimäki ja Timo Virtanen toteavat lähes yhdestä suusta.

Perinteet vilahtavat Virtasen perheen puheessa taajaan. Kaikki ovat ylpeitä leipomonsa perinteistä ja maukkaista tuotteista, jotka ovat vuosikymmenestä toiseen leivottu samalla tavalla. Lisäksi leipomo on tiivis yhteisö, jossa arvostus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. Eklundin leipomon perustajan Aino Maria Eklundin periaatteet eivät ole kadonneet. Maarit Lehtimäki kertoo yhden esimerkin:

• Täällä on ollut aina sellainen tapa, että jokainen siivoaa omat jälkensä. Ja aina on ollut niin, että talo tarjoaa kaikille leivän ja kahvin. Vieno Eklund oli aikoinaan tuttu näky Aarikkalankadulla, kun hän kulki kahden suuren kahvipannun kanssa talostaan leipomolle tuomaan kahvia työntekijöille. Me olemme pitäneet yllä tuotakin perinnettä.
• Kärjistäen voisi sanoa, että meillä täällä talon sisällä elämä pysyy suhteellisen muuttumattomana, suurin piirtein samat reseptit, samat työntekijät ja samat laitteet ovat olleet vuodesta toiseen. Toki pyrimme maltillisesti uusiutumaan, mutta leipomisen perusperiaatteet eivät meillä muutu, pohtii Timo Virtanen. 

Ensimmäinen sukupolvenvaihdos Mikon Leivässä toteutettiin vuonna 1998, kun Maarit Lehtimäki ja Timo Virtanen siirtyivät pyörittämään yhtiötä. Toinen sukupolvenvaihdos tapahtui vuonna 2013, kun Maarit Lehtimäen poika Henri Lehtimäki siirtyi perheyhtiön johtoon finanssialalta. Eräät aikakaudet Mikon Leivässä päättyivät ensin vuonna 2001, kun vaatimattomana mutta määrätietoisena ihmisenä tunnettu Liisa Virtanen kuoli ja myöhemmin vuonna 2012 kun perustaja Mikko Virtanen kuoli. Aina viimeisiin päiviin saakka leipomon aamuhyörinässä kaikui Virtasen tuttu kajautus ”Tartteeko tukussa käydä?”

Teksti on muokattu Pesämuna Oy:n vuonna 2006 julkaisemasta teossarjasta: Kahdeksantoista metriä – Tarinoita Tampereelta, Virmojen Tampere osa 3, jossa julkaistiin Mikon Leivän historiikki osana Mikon Leivän 25-vuotisjuhlallisuuksia.